tiistaina, lokakuuta 22, 2013

Prinsessalle puku

Vuosi sitten taisin ommella ensimmäisen naamiaispuvun tapaisen lapselleni ja nyt oli seuraavan vuoro! Keväällä tosin meinasin päästä ompelemaan juniorille merirosvoasua, mutta pikku-merirosvo ei halunnutkaan olla merirosvo vappupirskeissä, joten se ompelu jäi väliin.

Nyt tuli kuitenkin aika ommella prinsessapuku pikkuneidin kaverisynttäreille. Tyttö on jo niin iso, että olin jo viime aikoina ajatellut, että prinsessakausi on meiltä jo kokonaan ohitse. Mutta kuinkas kävikään, pääsin toteuttamaan pukusuunnittelua ja ompelua, hiphei!

Kaikki alkoi siitä että tytön kanssa katseltiin netistä erilaisia prinsessapukuja, ja pohdittiin värejä ja malleja kuvien perusteella. Olin aiemmin bongannut tämän sivuston, jossa oli  hienot vaihekuvat prinsessapuvun ompelusta. Ilman sitä en olisi varmaan uskaltanut noin isoon projektiin lähteäkään!

Väriksi muotoutui pinkki ja vaaleanpunainen, koska neiti halusi olla Prinsessa Ruusunen. Siispä kipaisimme Eurokankaaseen perjantaina melkein ennen sulkemisaikaa (juhlathan oli vasta sunnuntaina, joten eihän tässä mikään kiire vielä ollut...) ;-)



Luonnostelin paperille vähän mallia ja otin yläosaan kokoa ja mallia neidin tavallisesta paidasta, joka oli sopivan tiukka. Kankaiden leikaamisen jälkeen pääsin tekemään etuosan koristeluja:




Koristeluihin kuluikin yllättävän paljon aikaa, etenkin kun halusin tehdä hyvää jälkeä. Harsin paljon ennen kuin ompelin koneella. Lisäksi osan koristeista kiinnitin kokonaan käsin, siten sain siistimmän jäljen.


Taakse laitoin vetoketjun:


Hihat leikkasin ihan omasta päästä, tarpeeksi vain kangasta, jotta sain kivasti poimutuksia. Hihansuihin laitoin ohuet kuminauhat sisään, jotta joustavat menossa mukana:


Yläosa näyttää jo hyvältä, mutta kyllä siinä menikin monta tuntia! Oikeasti nautin sen ompelemisesta kovasti. Mitään takapakkeja ei tullut kun tein työtä rauhallisesti ja tarkkaan jokaista siirtoa harkiten:-)


Pääsin helman ompeluun vasta sunnuntai-aamuna, kun lauantaina en ehtinyt ommella niin paljon kuin olisi tarvinnut:





Helmojen ompelukin sujui hyvin, kun jaksoin harsia ja kutsua aina neitiä sovitukseen! Kiinnitin yläkerroksen ensin (tummemmanpunainen) ja sitten vaaleanpunaisen alaosan.


Helmaa varten ompelin silkkinauhasta kukkaruusukkeita:


Poimutin helman päälliosan kukkasilla koristellen. Helmaan ompelin vielä koristenauhan, jotta vaaleampi osa yhdistyisi paremmin tummemman punaiseen yläosaan.


Puku valmistui muutama tunti ennen juhlia, eli ehdin jopa hieman hengähtää ennen juhliin lähtöä ;-) Olisin voinut vielä tehdä ohjeessa olevat rannekkeet, mutta neiti sanoi ettei ne ole niin tärkeät. Ne voisi ommella vaikka vielä jälkikäteen, jos vaikka puku pääsisi toisenkin kerran käyttöön!


Tässä vielä tyytyväinen pikku prinsessa. Ostin lisäksi H&M:ltä kivan pantakruunun ja vaaleanpunaiset tossut joissa oli pienet rusetit koristeena. Sopivat hyvin puvun kanssa :-)


Mitä opin tästä projektista:
- Kannattaa varata tarpeeksi aikaa, jotta ei tule kiire ;-)
- Harsiminen oikeasti kannattaa, se helpottaa työtä ja harsimislanka on PALJON helpompi purkaa kuin ompelukoneommel.
- Kannattaa sovittaa koko ajan! Aina kun olin saanut jonkun vaiheen valmiiksi, kutsuin neidin sovitukseen.
- Varaa tarpeeksi ompelulankaa (minulla ei montaa metriä jäänyt jäljelle pinkkiä lankaa ja se oli ainoa negatiivinen puoli koko jutussa, kun jännäsin että riittääkö...)
- Ota paljon mittoja etukäteen, vaikka henkilö olisikin paikalla sovitusta varten.
- Kokeile rohkeasti uusia juttuja, uuden opettelu on ihanan inspiroivaa!!

4 kommenttia:

Tuomontuvan Anni kirjoitti...

Hei. Kaunis ja juhlallinen on prinsessan puku. Ensi kerraksi voi vaik koristeita muutella:)Jouluinen koristus joulun aikaan.

kosotäti kirjoitti...

Tosi hienosti onnistuit puvun tekemisessä, lopputulos on upea puku ja onnellinen prinsessa.

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis prinsessa ja mekko. Kyllä oot kiva äiti kun tuollaisen ompelit. Pitäisi munkin tuota harsimista oppia tekemään, liian usein ohitan sen vaiheen ja surautan suoraan koneella. Onneksi ompelen harvoin niin ei usein tarvitse purkaakaan;)

Hepsi kirjoitti...

Ihana prinsessa ja mekko!