torstaina, marraskuuta 17, 2016

Paljon kaikkea puikoilla

Viime aikoina ei ole valmiita neuleita putkahdellut puikoilta, kun aloitin lokakuun alussa kurssin ja se onkin vienyt aikaa neulomiselta.

Jotain kuitenkin neulotaan: helppoja luentoneuleita mutta toki muutakin. Lähinnä olen huomannut että kun ideoita tulee, aloitan aina uuden jutun, mutta sen edistyminen on hidastunut niin että minultahan loppuu kohta puikot, kun suuri osa tärkeimmistä puikoista on jossain keskeneräisessä kiinni. Ja minulla sentään on PALJON puikkoja ;-)

Tämä on viimeisin valmistunut neule, se kun oli pakko saada määräaikaan mennessä valmiiksi:


Värikimara-sukat
Malli: oma
Lanka: Novita 7 veljestä, punainen, oranssi, keltainen
Puikot: 3,5 mm

Malli on sama jota käytin syyslomalla neulomissani sukissa, mutta eri värivalinnat tekee sukista jotenkin ihan eri näköiset. Malli on kivan vaihteleva neuloa ja tätä voisi kehitellä ihan omaksi ohjeeksikin :-)

Olen käynyt lisäksi taidekurssillakin kansalaisopistossa. Monen vuoden jahkailun jälkeen  sain vihdoin aloitettua kurssin ja kyllä se vaan on ollut hyvä kurssi! Toki kurssin taso riippuu aika paljon vetäjästä ja nyt osui todella ammattitaitoinen opettaja :-) Kurssilla on enemmänkin tehty harjoitustyyppisiä piirroksia mutta kotona niitä on sitten voinut jatkaa "taideteokseksi" asti kun on saanut hyviä vinkkejä. Viimeksi kehittelin omiin joulukortteihin ideoita.





Ei kommentteja: