maanantaina, elokuuta 29, 2016

Sienivärjäystä

Hieno aurinkoinen syysviikonloppu houkutteli metsäretkelle kameran ja sienikorin kanssa. Tarkoituksena oli kerätä värjäyssieniä mutta toki ajatuksena oli että voisihan sitä ruokasieniäkin kerätä samalla :-) (ja tulihan niitä kanttarellejakin)

Mukavaa on, että tietyt sienet kasvaa aina niillä samoilla paikoilla, kunhan ei vaan metsä muutu eli hakkuita ei tehdä. Ja siellähän värjäyssienet odottivat poimijaansa. Värjäyssienissä on se mukava puoli, että niitä harvat kerää eli vaikka metsässä olisi sienestäjä käynytkin, niin värjäyssieniin ei ole koskettu.

Kamerakurssin innoittamana (Taito-Keskuksen kurssi jonka aloitin viime viikolla) harjoittelin sienien valokuvaamista. Ja vaikka lauantaina tuulikin tosi lujaa, niin sienet onneksi pysyivät paikallaan ja valokuvaaminen onnistui. Kasvien kuvaaminen olikin sitten haastavampaa :-)

Tässä verihelttaseitikkejä:




Kärpässienikin oli mukava kuvauskohde:


Mökillä laitoin sitten sienet kiehumaan. Tosin melkein heti meni sähköt koko mökkialueelta, joten sienet jäikin sitten likoamaan koko päiväksi. Sähköllä kun olen tottunut värjäilemään. Onneksi pitkä liotus ei mitenkään haittaa värjäystä, päinvastoin kunnon liotus on oikein hyvä juttu. 



Enempää en ollut älynnyt varata valkoisia lankoja, mutta hyvä näinkin. Vahvimmat värit tuli 4 ekaan vyyhtiin vasemmalta, sitten kaksi seuraavaa oli "jonkun aikaa" (ei niitä niin kellosta katsota) ja oikeanpuolimmaisen lähinnä vain kastoin liemeen. Tuli kivasti sävyttyvä sarja värejä. Värit ei näy ehkä ihan todellisina kun auringonvalo oli niin voimakas mutta kauniita tuli!


Ensi kerralla ajattelin erotella sienien jalat ja lakit toisistaan, olen ennenkin niin tehnyt ja siten saa vielä selkeämmän punaisen (lakeista). Nyt olin vain sen verran malttamaton etten viitsinyt sitä tehdä ;-)



tiistaina, elokuuta 16, 2016

Muistatteko tätä?

Muistatteko vielä tällaista neuletta? Sitä on neulottu kai koko kesä, ainakin minusta tuntuu siltä! Alkukesällä ostin langat Cittarin alesta tähän neuleeseen ja aikomuksena oli neuloa kesää varten kiva kesäneule. Mutta toisin kävi (en varmaan ole ainoa jonka kesäneule valmistuu "ehkä joskus syksyllä"??).


Yleensä neulon aika nopeasti eikä tässä nyt oikeastaan mitään ongelmiakaan ole vastaan tullut (ainakaan isoja sellaisia), joten uskoisin että hitaus johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun neulon tätä yhtenä kappaleena, niin ne on niin suuri mukana kuljetettavaksi niin sen neulominen on jäänyt. Onhan sukakudin paljon helpompi pitää mukana ja neuloa vaikka missä! Höh. Mutta kun en tarvinnut kesäksi villasukkia ;-)

Mutta hei, kyllä se valmistuu ja onhan syksylläkin vielä lämmintä niin että kyllä tätä vielä ennen ensi kesää käytetään. Hihat sain neulottua viikonloppuna ja nyt voin käyttää loput langat helmaosaan. Tosin vähän tuntuu siltä, että lankaa voisi olla pikkuisen enemmän jotta helmaan saisi vähän enemmän pituutta. Mutta katsotaan mihin nuo riittää :-)

perjantaina, elokuuta 12, 2016

Spiraali-villasukat

Pitkään näitä villasukkia on nyt tahkottu ja monella eri värillä testattu kuviota ja mallia. Mutta nyt vihdoinkin sain ohjeen kirjalliseen ja kuvalliseen muotoon, niin että muutkin pääsee niitä neulomaan. Siis, olkaapa hyvät :-)


Ohje löytyy nyt Ravelrystä, mutta varmaankin lisään sen vielä omien ohjeideni joukkoon Bloggeriin.


Loppukesän aikana neuloin testisukat jo syksyisemmin värein. Hassusti sitä kaipaa loppukesästä jo tummempiakin sävyjä. 



keskiviikkona, elokuuta 03, 2016

Lomailuja

Neuleeni on olleet nyt todellakin niin lomalla, että tuntui ihan oudolta pitkästä aikaa ottaa keskeneräinen neule esille ja alkaa neuloa! Mutta kyllä se vaan lomailu neulomisestakin hyvää tekee välillä - vaikka se kivaa ja rentouttavaa onkin. Pienen tai isommankin tauon jälkeen voi huomata ihan uusia juttuja ja homma jotenkin maistuu taas paljon entistäkin paremmalta :-)

Alkukesällä suunnittelin uutta sukkamallia enkä nyt ole sen julkaisemisessa pitänyt niin kiirettä. Testineulojatkin on saaneet rauhassa neuloa testisukkiaan :-) Minulla oli jonkun verran aloitettuna sama sukka jo ennakoivasti syksyisemmillä sävyillä ja johan testisukkaparini onkin kohta valmis.


Testisukissani on tummaa grafiitinväristä 7 veikkaa ja punaisenkirjavaa Nostalgia-7 veikkaa. Tuli ihan kiva yhdistelmä! 


Lomapuuhiini on kuulunut mm. vadelmien keruuta, ja vattuja onkin nyt ollut niin paljon ettei vadelmapusikoista olisi millään malttanut olla poissa.


..ja mikäpä siellä onkin ollut ollessa: aurinko on paistanut ja taivas on niin häikäisevän sininen!


Kohtapuoliin saan testisukkieni ohjeen julkaistua - vielä kun mokomille keksin nimen niin hyvä on :-)