perjantaina, toukokuuta 27, 2016

Saumaton neuletakki puikoilla

Pitkästä pitkästä aikaa aloitin isomman neuletyön. En edes muista milloin olen viimeksi neulonut puseron kokoista neuletta, ainakaan itselleni. Muksujen puserotkin on jokseenkin pienempiä neuleita.

Mutta nyt:


Neuletakki siitä on tulossa, ja ylhäältä alas neulottuna ilman saumoja. Sellainen on vaan niin mukava neuloa, kun voi työn edetessä miettiä mikä siitä oikein tuleekaan. Ja langan riittävyyshän on tällaisessa ihan loistojuttu. Jos vartalo-osan vielä neuloo ennen hihoja, niin voi tehdä vaikka lyhythihaisen jos lanka uhkaa loppua kesken  - tai muuten vaan ;-)

Yksi MUTTA tässä kuitenkin on se, etten ole varma tykkäänkö langan värivaihteluista (Novita Aalto). Itse asiassa neule alkoi tällä tavalla ja meni purkuun resoriin saakka:



Tuo isohko tumma raita ei tuntunut hyvältä. Nyt kuitenkin edelleen mietin että tykkäänkö vai en. Jatkan kuitenkin neulomista, mutta koko ajan mietin että kiva neuloa koko neule ja sitten purkaa jos en tykkääkään noista tummista sinisistä. Niissä ei sinänsä ole muuten vikaa mutta jotenkin ne tuntuu niin voimakkailta ja keräävät huomion liikaa niihin kohtiin.

Saa nyt nähdä tuleeko tästä mitään. Toisaalta voisin neuloa kaikki kappaleet erikseen, silloinhan langan värivaihtelut olisi taas ihan kokonaan erilaisia kun kerrokset olisi huomattavasti lyhyempiä, mutta kun tykkäisin juuri tuollaisesta saumattomasta versiosta. Höh ;-)

Lanka on muuten ihanaa: se on ihanan pehmoista, ja neuloessa käyttäytyy hyvinkin mallikkaasti. Miellyttävää neuloa. :-)


8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisit kokeilla raidoittaa kahdelta eri kerält. Esim aina kaksi kerrosta per kerä.

LeenaK kirjoitti...

Olen miettinyt juuri tuosta langasta villatakkia tyttärelle (13v) ja nyt onkin mulava nähdä millainen tuosta sinun takistqsi tulee! Täydellinen ajoitus siis. Kauniilta näyttää toistaiseksi eikä minusta tuo tummansininenkään raita huono ole.mehkä kahdelta kerältä vuorotellen värinvaihteluistabtulisi vähemmän radikaaleja. Otseäni on eniten ietityttänyt se, että hihoihin tulee väistämättä leveämmät raidar mutta tuo kaksi kerää voisi olla ratkaisu siihenkin...Ehkä ostan maanantaina lagat kun ainakin viimeksi cittarissa aalto-lanka oli jossain tarjouksessakiin! :-)

Tuula ja Pönö kirjoitti...

Tykästyin tuohon siniseen lankaan, minusta se on raikas.
Yhden villatakin olen kutonut ylhäältä alas, totesin tavan hyvin toimivaksi, ei jää turhia lankoja.

Pia Nore kirjoitti...

Käytinkin tuohon ylempään eli nyt puikoilla olevaan kahta kerää vähän vuorotellen. Siksi tummempi sininen raita ei tullut nikn leveäksi. Probleema vaan oli vähn se, että en oikein osannut päättää mihin laittaisin langanvaihtokohdan. Etureunaan en halunnut jottei reuna tule epäsiistiksi joten laitoin lisäyskohtaan. Sekään ei ihan paras ole mutten muutakaan keksinyt :-)

Anonyymi kirjoitti...

Itse teen samaisesta langasta jotain puseron tapaista. Ihana neuloa ja perfektionistina minua harmittaa kun minun on pakko saada kaikki raidat osumaan yhteen saumoista ja miettisin ensin neuletakin tekoa mutta minulla on sellaisesta vähemmän kokemusta ja raitojen summailu olisi ollut vielä hermoja raastavampaa :D

Niina Risulainen kirjoitti...

Minuakin puraisee keväisin villatakkikärpänen, mikähän lie :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Onko sulla ohjetta (suomenkielistä) tähän villatakkiin? Haluaisin kokeilla, mutta en löydä.T. Mari

Pia Nore kirjoitti...

Mari: ohje löytyy blogista: http://villapallo.blogspot.fi/2016/09/aalto-palmikkotakki-ohje.html :-)