keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2014

Vappua!

Eilisten värjäilyjen innostamana aloin myös piirrellä ja mielestäni keksin hauskan idean, johon muutkin voivat tarttua. Piirrän toukokuun aikana luonnoskirjaani joka päivä jonkun kuvan, liittyen jotenkin kuhunkin päivään. Siis vähän päiväkirjanomaisesi ja samalla myös  fb:ssä pyörineen arkikuvahaasteen tapaisesti.

Toukokuun "arkihaasteeni" on siis aloitettu pienellä varaslähdöllä siten, että piirtelin eilisiä värjäystunnelmia. Kuvaan pääsi liedellä porisevat värjäyskattilat, lankavyyhdit, kasvit, sipulit (sipulinkuoret), lankakerät ja kankaalle painetut junakuviot. Tästä on hyvä jatkaa! 

Ja napatkaa ihmeessä muutkin piirustushaaste, jos vain kynä pysyy kädessä, ei tarvitse olla mikään piirustusharrastelija. Ja tällaisen voi toteuttaa monellakin muullakin tavalla, vaikka kollaaseja liimailemalla :-) Mutta linkatkaa ihmeessä minulle jos tartutte haasteeseen, niin pääsen katsomaan muidenkin arkitoukokuuta!


Illalla piti vielä näprätä muutakin, kun lapsille piti saada vappuhatut täksi päiväksi. Nyt kun ei Tiimaria enää ole, niin kyllä tuntui tuo vappurekvisiitankin hankkiminen paljon monimutkaisemmalta. Aprilli-kauppakin oli pettymys. Ja jos jotain siellä oli, se oli aikuisten kokoa. Tai halloweenia. Nyt on kuitenkin vappu enkä silloin halua halloween-juttuja!

Siispä itse askartelemaan. Ei tullut mitään kovin kummoisia, mutta lapsille kelpasi. Kartongista tötterö, lävistäjillä kukkia ja palloja erivärisistä papereista, metallinväristä teippiä alareunaan ja piipunrassit huipulle. 


Ja jotain paljon upeampaa on täällä! Terhillä on aina niin mielettömiä juttuja, katsokaa nyt mikä idea: naperon opiskelijahaalari vapuksi! Miksei kukaan muu ole tuota aiemmin keksinyt?? :-)

Ei kommentteja: