maanantaina, marraskuuta 19, 2012

Messutervehdys!

Tulipa sitä taas viime lauantaina tallattua Tampereen Kädentaitomessuilla ja kyllä oli ihana "omapäivä"! Rahaa kyllä kului mutta aika hyvin pysyin suunnitelluissa ostoksissa, vaikka ostoksia tulikin monta kassillista!

Kuvat kertokoot jotain:

Pikku tilpehööriä tuli paljon, mutta näitä tosiaankin tarvitsee. Hyviä askartelukauppoja olen kaivannut jo jonkin aikaa ja siksi on hyvä täydentää varastoja silloin kun pääsee kunnon apajille! Ostin paljon erilaisia helmiä ja muitakin korutarvikkeita, leimasimia (etenkin kirkkaita, tykkään niiden tarkoista ääriviivoista), yhdet 3 mm bambut kun aina niitä jonnekin katoaa... Villaiset pohjalliset on lapsille, jos vaika pakkasetkin joskus alkaisivat. Kuvasta puttuu vielä muutamat Fiskarsin lävistäjät korttijuttuihin.

Lankaa ei oikeastaan pitänyt ostaa paljoa, mutta kyllä sitäkin kotiin kantautui... Novitalla oli niin hyvät tarjoukset suosikkilangoistani, että piti hamstrata: Polkua ja Puroa kympillä neljä kerää. Fanttilanka on huovutusjuttuihin, joihin keksin idean viime viikolla. Vasemmalla jättikerä sinistä Regian sukkalankaa. Ihan alhaalla vasemmalla oleva ruskea vyyhti on Louhittaren Luolan Väinämöistä, väri kahvi (eka vyyhtini Tuulian lankoja) ja ylhäällä vasemmalla pari pussia Piikun lampaankiharoita huovutusjuttuihin.

Lisäksi kuvaamatta jäi iso pussillinen jämäpellavatilkkuja, joka oli aikamoinen löytö! Noita jämäjuttuja yleensä on myynnissä vain ekan tunnin aikana, ne lähtee tosi nopeasti ja niiden kanssa saa olla silmä tarkkana. Ne on yleensä jossain lattiatasolla laatikoissa ja ovat edullisia. Löytämäni pussukka sisälsi melkein 2 kiloa pellavakangasta ja hinta oli 10 euroa! Tilkut ei edes olleet mitään pieniä, vaan niistä saa ihan kasseja ja isompaakin!

Tämä sukkakuusikin piti käydä katsomassa: eli kirjoneulesukkakilpailun osallistuneet sukat. Oli siellä minunkin AngyBirds-sukat ja kaikkia ihania ihania sukkia. Yhdet tutut sukatkin löysin ja ihania ideoita omiin tuleviinkin sukkiin!

Ja ensi vuonna tietty taas, tuntuu että aina aika loppuu kesken. Koskaan en ole ehtinyt istuskella ja katsella vaikka muotinäytöstä. Ehkä jonain vuonna sitten:-)

2 kommenttia:

ArmiL kirjoitti...

Ihana reissu sulla... kateellinen hieman olen.. kumpa joskus pääsisi sellaisella käymään! Ihania ostoksia olet tehnyt!

Raitalammas kirjoitti...

Aika loppuu messuilla todellakin aina kesken! En ole koskaan vielä ehtinyt esim. kivi-ja koruhalliin! Pitäisi joskus varmaan ostaa viikonloppuranneke.