tiistaina, lokakuuta 23, 2012

Uutta näkökulmaa

Jospa sitä olisi sitten lomaviikko vietetty, tosin flunssaillen, mutta kuitenkin... Enhän minä tämän kauempaa osaa olla poissa blogimaailmasta! :-)

Tauon aikana ehdin vähän luonnostella mitä tästä eteenpäin. On ihan hyvä välillä vähän pysähtyä miettimään ja tarkastelemaan missä oma osaaminen kulkee ja pohtia vähän suuntaviivoja. No, ei tässä mitään viisivuotissuunnitelmia olla tekemässä, mutta jossain vaiheessa tuntui että neulomiseni alkoi jumittua paikoilleen. Siis uusia tuulia on löydettävä.

Siksi päätöksistäni tärkein on se, että yritän tästä lähtien jokaisessa työssäni tehdä jotain uutta tai uudella tavalla! Vaikka tekisin vain tavalliset villasukat lapselleni, siinä voi olla jotain mitä en ole ennen tehnyt. Te lukijat voitte sitten seurata miten hyvin onnistun päätöksessäni:-) Pyrin siihen, että kun laitan neuleesta perustiedot lankoineen ym. laitan siihen mitä uutta siinä neuleessa/työssä on, eli mitä olen oppinut/oivaltanut/testannut. Miltä kuulostaa?

Toinen päätös on se, että jos neulon itse suunnitellen, teen kunnolliset muistiinpanot jo samalla. Eihän niistä muuten kukaan saa mitään selvää, ja sitten ohjeenkin julkaisu vain venyy ja venyy. Tiedän, ainakin ponchon ja neuletakin ohjeen kirjoitus on meneillään ja on ollut jo kauan. Pahoittelen... Kyllä ne joskus valmistuvat;-)

Muissa käsitöissäni aion rohkeammin yhdistellä eri materiaaleja ja tekniikoitakin. Tuo kuulostaa vähän ympäripyöreältä, mutta olen alkanut viime aikoina kyseenalaistaa sitä että lankaakin vain neulottaisi tai virkattaisi. Sillähän voi tehdä vaikka mitä muuta. Tuloksia tästä aiheesta näemme tulevaisuudessa. Ainakin olen materiaaleja kerännyt talteen ahkerasti ja jo ennestään täydet varastoni pursuilevat. Kirppareitakin olen alkanut kierrellä ihan toisella tavalla kuin ennen. Neuleita olen alkanut katsella huovutusmielessä, koruja ostanut pilkottavaksi ja kirjoja näen materiaaleina, joista voi tehdä ihan vaikka mitä!

Tämä blogi on siis neulontablogi, mutta myös käsityöblogi laajemminkin.

Tässä kuitenkin vielä neule, jossa ei ole paljoakaan uutta. Kuvio kyllä muttei muuta. Vai olisiko?

Kirjoneulemyssy
Malli: Myssyn neulomisidea Novita Syksy 2006, kirjoneulekuvio kirjasta Allen: Fabulous Fairisle
Lanka: Novita 7 veljestä, viininpunainen ja valkoinen
Puikot: 3,5 mm
Uutta: Ohjeen myssy oli Nallesta/Woolista 70 cm kokoiselle lapselle, mutta kokeilin samoilla silmukkamäärillä 7 veljeksestä ja tuli sopiva 7-vuotiaalle. Näppärää!




1 kommentti:

KahviKaneli kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä tuo tarkempi ohjeiden / uuden osaamisen kirjoittaminen ja kommentointi.
Itseläni myös sopimus, että laittaisin paremmin itseleni yläs jos olen tehnyt jonkun ohjeen mukaan ja muuttanut sitä, että mitä käytin ja mikä lopputulos.