maanantaina, elokuuta 20, 2007

Alpakkaa puikoilla

Perjantaina sain Lapasvaihdon lapaset valmiiksi, joten viikonloppuna saatoin keskittyä keskeneräiseen alpakkaneuletakkiini. Se alkaa olla jo siinä vaiheessa, että pahimmat ongelmakohdat on takana, ja loppu on vielä aivottomampaa neulomista kuin mitä tähän saakka.

Vaikka pieniä fiksailuja on pitänyt tehdä ja purkaakin, olen silti todella yllättyneen iloinen siitä, miten hyvin istuva näin päin neulottuna neuleesta tulee!! Mistähän se johtuu?? En muista aiemmin koskaan neuloneeni näin hyvin istuvaa neuletta, kun olen ne kaikki muut neulonut alhaalta ylös. Tämä systeemi toimii tosi hyvin ja varmaan aloitan tämän jälkeen heti toisen vastaavalla tekniikalla. Apua otin vähän Ullasta, ja Novitaklubin keskustelussa oli myös ylhäältä neulotusta neuleesta asiaa, samoin Knittystä löytyi apua. Loput olen sitten itse laskeskellut ja kokeillut.

Ja koska lanka on niin kaunista ihan sileänäkin (Novitan vanhaa Alpacaa), en tehnyt kuin palmikkoa etureunaan, hihansuihin ja sitten helmaan on tulossa myös. En ole varma miten lanka riittää, joten siksi teen ensin hihat ja helmaa sitten sen verran kuin lanka riittää. Normaalipituisen kuitenkin haluaisin, mutta menee lyhyempänäkin.

4 kommenttia:

Raisa kirjoitti...

Mä tykkään kanssa noista ylösalaisinraglaneista tosi paljon, tulee istuva takki kun sitä voi sovittaa koko ajan! Olen miettinyt että pitäisikö välillä vertailun vuoksi tehdä "normaali" neule, mutta toisaalta tuntuu että ei viitsisi muuttaa tyyliä, kun tällä systeemillä tulee ainakin hyvä..!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniilta näyttää. Tekniikka vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Anonyymi kirjoitti...

Ompan se nätti. Pitääkin kokeilla jossain vaiheessa tota ylhäältä neulottavaa neuletta.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuinka ihana takki taas tulossa!
Minä neulon just ekaa ylösalaisinpuseroani, Tomaattia. Istuvuudesta en vielä osaa sanoa mitään, mutta mukavaa se on!